Niimpal mää ootin

Että tän kurjenmiekan kukat avautuis, kävin melkein joka päivä tsiikailemassa tilannetta ohimennessäni ja aamulla odotus palkittiin.


Voisin istua tököttää tuossa katselemassa ja ihailemassa tuota kukkaa ja odottaa koska loputkin nuput aukeaa, edelleenkin täysin tietämättömänä mikä kurjenmiekka tämä mahtaakaan olla.


Luulin jo löytäneeni tämän kuvan vanhasta Viherpiha-lehdestä, mutta hukkasin sen oitis enkä ole selailuista huolimatta löytänyt sitä uudestaan. Mutta toivossa eletään, että etsivä löytää joskus nimen tällekin kaunottarelle.

Pömpeliiks tässä

Oon se määkin tääl touhunnu, eikä yksin tuo Miäs. Tää rojekti alks oikeestaa jo syksyl, mut pakkane pisti pillit pussii tai oikeestaa lapion. Sitä mää vaa hirviäst ihmettelin miks nua pömpelit piti laitta toho keskel pihhaa. Huamaatten varmaan nua komistukset tuol toises pääs. Mää sit meinasin et tarttis tehrä jotain ja ko hokasin mitä, nii hommii vaa. Ruahon leikkuun kannalta aattelin, et otetaas toi kirsikkapuu mukaa ja puutarhaletkun avul veivasin pyäreempii muatoi.


Hiukan hikeentymisen jälkeen tilanne näytti tällaiselta. Ostanu en oo tähän kuin havut ja heinät ja heinätki jaoin kahtia, sekä tohon obeliskiin kasvavan päivänsinen. Kaik muut on saatu tai omalt pihalt jaettua. Keskellä oleva hortensia saatiin vanhemmilt hääpäivälahjaks. Tai oikeestaan niit on kaks, mut toinen istutettii muual. Siin on poimulehtee, jonka sain ystävält viime kevään, hopeahärkkii sain viis vuat sit toiselt ystävält ja se on viihtyny ja levinny hyvin mun pihal. Kirsikkapuun juurel on keltalehtist suikeroalpii, joka ei leviä niimpal ku vihreelehtine, jota on toises pääs penkkii pikkasen. Takan oleva korkeempi havu ei näytä kovin hyvältä. Se oli talven kasvimaal, mut peurat kävi napsimas sen latvoija ja mää en muistanu kevääl pistää sille palttoota niskaa.


Sit mää näytän viä nää pikkuhavut. Sain nää samalt ystävält ku noi poimulehretki, eikä hän muistanu mitä havui ne on, jotain kuusii kumminki. Ne talvehti kasvimaal ja näyttävät oikeen pörheilt. Tarttee sit varmaan siirtää ku kasvavat isommiksi, mut tossa saavat nyt töröttää. Et täl viisiin täl kertaa.

Mun Miäs...

...on semmonen touhuuja, oikeestaan se on ihka oikee Puuha-Pete. Sil on aina meneillään joitakin rojekteja, omia tai toisten. Niitä se sitte touhuu ja jos se ei touhuu... se nukkuu. Siinäkin se on oikeen hyvä. Se pystyy nukahtamaan ennenkun pää koskee tyynyy ja se pystyy nukahtamaan millon vaa, missä vaa ja mihin vuorokauden aikaan tahansa. Joskus oon ihan kateellinen sille, varsinkin sillon kun se kuorsaa vieressä enkä mää saa siks unen päästä kiinni. ;))


Täs ois todistusta siitä et se on taas touhunnu ja viä kaikenperäti koton. Tästä se niinku lähti se ajatus. Ensin tomminen loota pihal, se kyl tehtii jo ku taloo rakennettii, sit muutama tolppa seisaalleen ympäril.


Sit alkas tulee koolinkii ja lautoi, ihan ku tanssilattiaa tulis, aijai. Pyäräytetää taikasauvaa ja kilkutetaa vasaral ja surrataa sirkkelil, tyyliin hyvää yritetää, mut täyrellist tuppaa tulemaa ja simpsalapim...


Täst valmistu pergola. Eiks oo ihan kivan näköne. Siint mee viel keskustellaan et pitääks toi maalata. Miäs kysyy 'miks' ja mää vastaan 'miks ei'. Valkone ois keveämmän näköne, mut sininenkää, siis talon värinen ei kai ois paha. Miäs kysyy 'miks' ja mää vastaan 'miks ei'. Tää pohrinta siis jatkuu hiukkasen. Mut vois sitä varmaan kyssyy, mitä mielipuolta toiset on kun rillikausi avataan ja vietetää pergolan avajaisii. Sil viissiin.

Uusi linssi

Tytär osti kameraansa uuden linssin, jonka terävyysalue on pieni ja tausta jää epäselväksi, tällaiseksi pehmeäksi värien pumpuliksi.


Pitihän sitä sitten päästä heti itsekin kokeilemaan. Jotenkin hykerryttävää nähdä vain kaikkein oleellisin. Tässä muutama otos. Täytyy vielä harjoitella lisää.

Pekka ja Pätkä sekä muita elokuvasankareita

Näyttääkö kivalta. Omenapuu jota on nirskuteltu ja narskuteltu. Koko 'kauneus' paljastui keväällä kun lumet oli sulaneet. Voisko sanoo et oma vika olla sika. Ei ollu tarpeeks suojausta ja joku kävi tekareitaan terottamassa omenapuun kuorella. Ettäks otti pattiin. Varsinkin kun vielä viime syksynä puu näytti tällaiselta.


Saanko esitellä Petteri-vainaa (se punakuono) kaikessa komeudessaan. Vieläkin valahtaa kuola suupielestä kun ajattelen noita omenoita, niin mehukkaita mutta sopivan kirpakoita. Namhyvää, sanoi veljentytär pienenä, vaik'ei vieläkään ole kovin suuri.


Eipä siinä sitten muu auttanut kuin hommata uus Petteri, tässä näin omassa karsinassaan ja istutettini se uuteen paikkaa kahden muun uuden puun kanssa. Yhteispotrettia ei saaatu millään onnistumaan, mutta seurakseen se sai Rio LOBOn, pääosassa John Wayne sekä siitä laulusta Orvokki, Lehdokki, Vuokko ja moni muu sen Vuokon.


Vanhaan paikkaan niiden kahden narskutetun tilalle istutettiin etualalla oleva Niskavuoren HETA, sen takana vähän vaisu PEKKA. Taaimmaisena Pätkän virkaa toimittava MELBA, joka on 'istunut' tuossa jo jonkun vuoden ja antanut satoa sen verran että ollaan päästy maistelemaan. Kuten huomaatte verkotettu on ja tarpeen vaatiessa verkotan vaikka latvaan asti. Mun puihin myyrät ja puput ette enää koske. Se on saletti. Onneksi on saatu yks kaveri liihottelemaan illansuussa pihan yllä joka, lintukirjaa apuna käyttäen, saattoi olla viirupöllö. Myyrille vaan tiedoksi, teille valitsin elokuvaksi Hitchcockin Linnut. ;)) Ei pöllönpää.

Elonmerkki

Sain ystävältäni viime keväänä pienen iiriksen juurakoita, mutta ne eivät jostain syystä näyttäneet lähtevän kasvuun ollenkaan. Onneksi en hätäpäissäni siivonnut niitä syksyllä pois kukkapenkistä jököttämästä. Kärsivällisyys palkitaan, sillä nyt keväällä pientä viherrystä oli havaittavissa ja pienen viherryksen lisäksi kolme kukkaa on odotettavissa.


Eikö näytäkin ihanalta? Ihastuin kurjenmiekkoihin vielä enemmän kun ostin Oma piha-lehden (Vileenin vilosofialla, kaks yhen hinnalla) ja lehdessä oli kirjoitus kurjenmiekoista ja kuvia kuinka monenlaisina niitä on saatavana. Oi oi oi, tahtoo niitä kaikissa väreissä pihalle.

Mitä minä tänään pihalla opin

Opin sen, etten enää ikunakuunaanpäivänä jätä kumihanskoja ulos terassille yöksi. Kun koitin vetää niitä käteen huomasin, että niissä oli jo täytettä. Kiljaisu oli kova ja kuului varmaan kauas ja hanskat lensi kaaressa nurtsille. Käänsin hanskat nurinpäin ja mitä sieltä löytyikään. Luulin etanan jo heittäneen veivinsä ja tukehtuneen hapenpuutteeseen, mut ans' kattoo vähän ajan päästä se jo heilutteli tuntosarviaan. Yäk, sanon minä.


Alppikärhö kukkii parhaillaan.


Ja Angelique on aika hempee kun lähempää kattoo.