sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Raesade


Eilenä kattelin ikkunasta ja meinasin hörpätä kaffeplörön väärään kurkkuun. Rakeita satoin niinkun Esterin saavista konsanaan.


Herneen kokoisia palluroita ropisi pitkin tannerta. Isäntä oli pihatöissä ja kävi mutkan sisällä ja painui samantien ulos takaisin.


Siellä se istutteli kaikessa rauhassa meille uutta mansikkamaata eikä näyttänyt haittaavan rakeitten kopsuttelut. Passaa sitten kesällä olla makeita mansikoita. Muutenkin on istutteluja tehty. Pottua ja artisokkaa ja myös valkosipuleitten taimia joita saatiin ystäviltä, jotka olivat laittaneet niitä syksyllä ja tuli kuulemma niin paljon. Toiselta ystävältä ollaan saamassa paprika kunhan on 'luovutusiässä'.

Ollaan myös harkittu biokompostoria talousjätteille, mutta on niin monenlaista mielipidettä siitä mikä olisi hyvä (ja se minkä hommaamista ehdotin on kuulemma liian kallis) ettei olla päästy yhteisymmärrykseen, joten sen laitto on venynyt ja venynyt. Viimeisin ehdotukseni olisi laittaa puucee jonne voisi laittaa myös maatuvat talousjätteet. Meillä on täällä näet sähkökatkoja silloin tällöin, joten olisi apu lähellä kun hätä on suurin. ;)
Mielelläni otan vinkkejä vastaan jos jollakin on kokemuksia kompostoreista ja noista puuceeistä (noinko se kirjoitetaan?).

Kevät keikkuen tulevi, mutta hauskaa alkavaa viikkoa vaan kaikille.

3 kommenttia:

  1. Kivoja puutarhahommia teillä! Samanlaisia rakeita tuli eilen niskaan täälläkin päin :(

    VastaaPoista
  2. Mä ostin L&T:n kompostorin. Sen sai alle neljällä sadalla, kun Biolanin vastaava maksaa melkein viisi sataa. Tosi hyvän mallinen se on, kiva työskennellä. Tarpeitaan sinne ei kyllä kehtaa laskea... :) Meillä kompostoituminen ei vaan ole käynnistynyt vielä (lämmöt eivät ole nousseet), kun se on ollut vasta viikon pari käytössä.

    Mun blogissa on siitä juttua, jos kiinnostaa. Hakusanalla kompostori varmaan löytyy sivupalkista.

    VastaaPoista
  3. Eilen olikin tosi viileä päivä. Meillä satoi illalla vähän lunta, onneksi suli heti pois ; )
    Paras keittiöjätteen kompostointiin on sellainen, jossa on lämpömittari ja alaosasssa mullan poistoluukku. Kompostorin hoito on todella helppoa ja varmaa, kun sitä hoidetaan kompostimassan lämpötilan mukaan. Siksi siis lämpömittari on kaiken a ja o...

    VastaaPoista