torstai 2. helmikuuta 2012

Hei, ne laiduntaa





Eipä ois tarvinnu olla huolissaan peuran kavereista. Aamupäivällä tämä kaveri popsi ihan rauhassa murkinaa ja kun tarkemmin kiikarilla katselin metsään, siellä näkyi muitakin köllöttelemässä.


Iltapäivän puolella sitten koko poppoo tuli lounaalle takarinteeseen ja niitä oli neljä. Yksi jää vähän piiloon tuohon pienen kuusen oksien alle.


Yksi uskalikko tuli napsimaan sireeninkin oksia, mutta kopsuttelin ikkunaan sen verran että siirtyi kauemmas. Nyt on ainakin todistettu se ettei kaikki peurat ole joutuneet metsästäjien saaliiksi, kun niitä maastopukuisia ukkeleita pyssyt olallaan on hiippaillut täällä päin.


Nams nams mums mums.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Ote päivän kuvasaaliista


Sammakon talvipalttoo.


Heinää ei nää.


Alkaako kohta urputtaman?
 


Kuvat on valittu huolella siten etteivät roskat näy. ;D Pakko viedä puhdistettavaksi koko kalusto, kun ei tästä muuten mittään tuu ja säästyy kaksi harmaata aivosolua liialta stressiltä ja verenpaineen nousulta. Hieman otti taas pattiin eli nuppiin, mutta ilma kyllä oli ja on vieläkin kuin morsian, aivan ihanaa.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Missäs muut on?


Yleensä näitä kavereita tulee kolmin kappalein, mutta toisia ei jostain syystä ole näkynyt vähään aikaan. Kuva on napsastu suunnuntai aamusella kahdeksan aikaan työhuoneen ikkunan läpi ja on vähän epätarkka. Talosta ei ole matkaa tuohon peuranpyllyyn kymmentä metriä. Takarinteessä jälkiä menee ristiin rastiin, mutta toistaiseksi etupihan puolelle eivät ole tulleet. Tosin kaikki syötäväksi kelpaava on suojattu verkoin. Tässä vaiheessa siis peli menee mutustelijan kanssa 0-1 meidän hyväksi. ;D

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Ruusun sulle antaisin,....


... mut mistä mä sen saan, kun nykyajan kukkaset on paperia vaan. Noin sanottiin jossain värssyssä, jonka kerran nuorena tyttösenä sain.


Tarjolla ei kyllä nyt ollut ihania tuoreita ruusuja, vaan vanhoja ruppanoita, jotka on kuivuneet vaasiin. Mutta jotenkin tuo ruttuisuus ja värit vain viehättivät sen verran, että piti testata miltä ne kuvassa näyttävät.



Tuon kameran kanssa mulla on ollut viime aikoina pientä (!?) skabailua linssissä luurailevien roskien kanssa. Vaikka kuinka koitan puhdistaa ja puunata, niin viimeistään siinä vaiheessa kun katson kuvia tietsikan näytöltä nousee verenpaineet huippuunsa. Arrrgggh! Oon hommannu puhdistusta varten uuden mikrokuituliinan, kynän mallisen, jossa on harjakset toisessa päässä ja toisessa säämiskä, ja puhaltimen. Mitä muuta viel vois käyttää, no semmosen paineilmapullon, mut siitä ja sen käytöstä tuntuu olevan niin montaa mieltä kun on miestäkin. HUOH! Ehkä mä viel jonkun keinon keksin, etten käyttäisi patenttilääkettäni visaisiin pulmiin (leka). ;D

tiistai 3. tammikuuta 2012

Aloitetaan tämä vuosi...

... muistelemalla kesäistä päivää ja jotain söpöä. :D

... siis ikäänkuin alkupaloina tälle vuodelle.

... vaikka vielä onkin talvi ja luonto nukkuu untaan, ollaan jo kesää kohti menossa. Aurinko antoi tänään säteillään piristystä, tosin aika säästeliäästi, mutta näyttäytyi kumminkin käydessäni lenkillä.

Kivaa viikkoa kaikille.

Ps. Pistettiin nyt blogipohjakin uusiksi. Vähän talvisempaa meininkiä kuin ne ruusut, vaihteeksi.

torstai 29. joulukuuta 2011

Vielä ehtii...

... pistää yhden postin tulemaan ennen kuin vuosi vaihtuu. Käväisin tsiikailemassa lähistöllä myrskyn jälkeen että miltä näyttää, kun kerran aurinkokin uskaltautui. ;)
Meidän tontilta ei kaatunut yhtään puuta myrskyn aikana. Hyvä tuuri kun ajattelee millaista tuhoa se on saanut aikaan. Sähkökään ei ollut poissa kuin reilun neljä tuntia. Se on vähän verrattuna siihen, että silloin kun tänne muutettiin sähkökatkoja oli joka kerta kun tuuli normaalia enemmän.
Ei ole kauaa siitä kun mieheni, jonka sisällä asuu pieni metsuri, sanoi haluavansa kaataa muutaman puun tontilta tänä talvena ja minä, jonka sisällä asuu pieni puunhalaaja, nyrpisti nokkaansa. Ehkä kuitenkin pitäisi näyttää vihreää valoa metsurin halulle päristellä moottorisahalla muutama motti halkoja.
Leppoisaa perjantaita kaikille. Tänään taidetaan meillä herkutella poropihveillä, pippurikastikkeella ja perunoilla.

torstai 8. joulukuuta 2011

Nyt löytyy...


...Suomalaisia puutarhablogeja kasvuvyöhykkeittäin KLIKKAA TÄSTÄ.

Sekä minulle uusi puutarhablogi, käykää katsomassa KAROLINAN PUUTARHAA.

Kivaa viikonloppua kaikille.