maanantai 29. kesäkuuta 2009

Sutinaa pihalla


Endless Summer-hortensiat ovat esitelleet jo kukkiansa. Näyttää siltä, että maa ei ole ihan hapan eikä neutraalikaan, koska kukat ovat väriltään vaaleanpunaisen ja -sinisen väliltä. Minun silmiini ne näytäävät liilan-värisiltä.


Tosin annoin niille pikkuisen piimää tyvelle ja huuhtelin sen vesisuihkulla mullan alle. En tiedä onko sillä mitään merkitystä, mutta yrittänyttähän ei laiteta. Jos meinaan yrittää sinistä saada aikaan.


Aniliininpunainen sammalleimu on tällä hetkellä parhaimmillaan. Luulin jo ettei se enää kasvakaan kun keväällä oli ihan kuivana heinänä. Tosin tälle kukkapenkille jossa tämä kasvaa mun täytyy tehdä jotain, kun maahumala tuppaa valtaamaan sen ihan kokonaan. Valkoisessakin sammalleimussa on kukkia ihan kiitettävästi vielä.


Sutina pihalla johtuu siitä, että olen öljynnyt pihakalusteita ja terasseja. Tässä näkyy 'kalkkilaivanpenkki' keväisessä kalpeudessaan ennen käsittelyä.


Sitten kun suditaan vähän 'itseruskettavaa' pintaan on näky toisenlainen. Terassien öljyäminen jäi vähän kesken kun öljy loppui kesken. Niin, että sutina jatkuu vielä jonkin aikaa kunnes kaikki on käsitelty. Kyllä noilla penkeillä ilokseen istuskelee uudessa pergolassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti