keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Niimpal mää ootin


Että tän kurjenmiekan kukat avautuis, kävin melkein joka päivä tsiikailemassa tilannetta ohimennessäni ja aamulla odotus palkittiin.


Voisin istua tököttää tuossa katselemassa ja ihailemassa tuota kukkaa ja odottaa koska loputkin nuput aukeaa, edelleenkin täysin tietämättömänä mikä kurjenmiekka tämä mahtaakaan olla.


Luulin jo löytäneeni tämän kuvan vanhasta Viherpiha-lehdestä, mutta hukkasin sen oitis enkä ole selailuista huolimatta löytänyt sitä uudestaan. Mutta toivossa eletään, että etsivä löytää joskus nimen tällekin kaunottarelle.

3 kommenttia:

  1. Tuo keltavioletti kaunotar on tietääkseni saksankurjenmiekka (Iris germanica). Luulisin, että tuo kasvaa parhaiten juurenpalasesta, mutta jos siemeniä on myynnissä, niin ilmeisesti sen saa kasvatettua siemenestäkin.

    VastaaPoista
  2. Hupsis, tuo jälkiosa oli tarkoitettu vastaukseksi uudempaan postaukseesi, jossa pohdit kurjenmiekan kasvattamista.

    VastaaPoista
  3. Sain samanlaista, oikeaa vanhanajan kurjenmiekkaa, ystävältäni pari vuotta sitten. Nimi oli pitkään hukassa, mutta sitten huomasin Paratiisinpalasen Lauralla saman kurjenmiekan ja hän kertoi sen nimeksi taatankurjenmiekka. Sillä nimellä olen sitä sen jälkeen kutsunut.

    Käyn tässä kaikki juttusi läpi ja kivaa on! :)

    VastaaPoista