perjantai 9. heinäkuuta 2010

Taas oon ihan tiedoton


Tää postaus kuuluu jälleen 'mulla on piha, josta en tiedä mitään' osioon. Sain veljen vaimolta tällaisen kellokukan jonka nimeä hän ei muistanut, enkä minäkään sitä tiedä. Lätkäisin sen tuohon muuripenkkiin kun siinä näytti olevan tilaa. Jos se viihtyy niin hyvä jos ei, niin sitten ei. Se on kuulemma kova leviämään.


Näitä kahta muuta kukkaa en tiennyt omistavanikaan. Ne ovat tulleen vähän kuin vahingossa tuohon samaan muuripenkkiin. Tämä alkoi kurkkimaan unikon juurelta.


Toista luulin ensin syysleimuksi kun se kasvoi sen paikalla ja luulin etten siirtänytkään kaikkea pois viime syksynä. Sitten huomasin ettei sen lehdet olekaan samanlaiset kuin syysleimussa ja nyt kun kukkii niin kukat ovat kuin pienet loistavat auringot.


Tässä on koko puska. Täytyy lisäillä nimet tähän jälkeenpäin itselle muistiksi kun niitä alkaa löytymään.

3 kommenttia:

  1. Eka sininen voisi olla vuohenkello ja keltainen kultahelokki. Ehkä. Minun piti oma vuohenkello siirtää huonomalle paikalle kun meinasi valloittaa koko penkin. Nyt siirrosta on kulunut toista vuotta ja yhä edelleen penkistä nousee silloin tällöin taimia, jotka näyttää vuohenkellolta. Joten sitkeäkin se on.

    VastaaPoista
  2. Tuo vuohenkello on vaarallinen, jos lähellä on muita perennoja. Leviää ahneesti muiden alueelle, ja sitten on tosi vaikea enää perata. Istuttaisin yksinään johonkin, jossa vaikka pääsee ruohonleikkurilla ylimääräisten yli, tai sitten vaikka maahan upotettuun saaviin tms, ja siinäkin pitää vahtia ettei ylitä reunoja. Mulle tuli se vahingossa jonkun muun kasvin mukana, ja nyt pitäis perata... hommia hommia.

    Kakkonen lienee syyssädekukka, gaillardia. Kaunis !

    VastaaPoista
  3. Kiitos molemmille kommenteista. Pitää varmaan kiireesti miettiä mihin tuo vuohenkellon sitten istuttaisin jos se on niin kova leviämään. Täytyy myös etsiä vähän tietoa noista kahdesta muusta kukasta, kultahelokista ja syyssädekukasta.

    VastaaPoista