keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Tuhkaa ja tomua

 Minä tein sen. Levittelin tuonne talon päätyyn nurmikolle tuhkaa. Oiskohan ensimmäinen kerta tässä talossa, tai ikunaan. Nyt kun tänä talvena on taas kaadettu tuosta metsän puolelta pari havupuuta, niin ehkä nurmikko viihtyisi paremmin eikä neulaset happamoittais maata liikaa. I hope so.

 Kaksi pänikällistä sinne heittelin. En tiedä riittääkö vai täytyykö vielä viskoa tulevia tuhkia. Ehkä tuota takkaa poltellaan kuitenkin jokunen kerta vielä ennen kesää.

Pohdinnassa oisi myös tuo talon toisessa päässä oleva pieni kukkapenkki. Siihen tuli 'vahingossa' tuota vuorenkilpeä. Tarkoitus oli vain väliaikaisesti täyttää tyhjät aukot mutta kuinka ollakaan nyt siinä ei sitten kasva mitään muuta kuin vuorenkilpeä. Näyttää siltä että muut kasvit ei viihdy noitten juurella. Ehkä joku puutarhuri ois tiennyt sen jo etukäteen, mutta tää näköjään mennee kantapään kautta oppiessa. Oisko kellään mitään rakentavia ja viisaampia ehdotuksia????? Että mitä siihen ylipäätään kannattaisi laitta ja mikä viihtyisi???? Tuo penkki on itään päin ja enimmäkseen varjossa. Tosin vasemmanpuoleinen pää on kuitenkin enemmän auringossa kuin toinen. Mittaa penkillä on noin 1mx4m ja syvyttä 30-35cm. Mietin myös että pitäisikö tuota multatilaa kasvattaa latomalla vielä yksi kerros tuollaisia muurikiviä tuohon päälle tai vaihtoehtoisesti kaivaa syvemmälle. Joka tapauksessa haluaisin eroon noista rehuista. Tätä olen mietiskellyt pääni puhki, joten tällä hetkellä se vuotaa kuin seula. ;D Eli mietintä jatkuu.....


14 kommenttia:

  1. Heh, aina tulee tehtyä kertaan jos toiseenkin noita istuttamisia... harvemmin tuntuu menevän kerralla tyydyttävästi!
    Riippuu tietysti millaisista kasveista pidät, itse laittaisin siihen suurilehtisiä varjossa viihtyviä: kotkansiipeä, valeangervoa, väriminttua, kuunliljaa. Tai ehkä pienempää: lemmikkiä, varjohiippaa tms. Tai jotain. Vuorekilvellä on kai niin tiivis juuristo, että sen kanssa ei moni viihdy. Toisaalta siksi se sinnitteleekin hoitamattomillakin pihoilla vuosikymmeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jess! Kuuliljaa, olen aina pitänyt kuuliljasta ja harmitellut ettei sitä mahdu mihinkään. Nyt sitä tulee. :) Kotkansiipeä mulla onkin takapihalla, siirsin sen sinne metsästä. Sivumennen sanoen takapihallekin pitäis tehä jotain.

      Poista
  2. Aika tuttu juttu ;)
    Aina pitää kokeilla ensin, että miltä näyttää ja yleensä ei näytä siltä kuin ajatteli. Ja sitten uusiks...
    Minullakin tuli ensin mieleen kuunliljat, niitä on monen eri korkuista ja lehdistön värityksessäkin on valinnan varaa...
    Jaloangervot viihtyvät varmasti myös tuollaisissa olosuhteissa, jos siis kaipaat kukkiavia kasveja. Nuo Sailan ehdottamat kotkansiivet ovat tosi komeita. Oman kokemuksen mukaan ne levittäytyvät varsin tehokkaasti maajuurillaan. Minulla on samassa penkissä edessä kuunlijaa ja takana kotkansiipiä. Kyllä ne pärjäävät, kun välillä kiskoo liiaksi levinneet kotkansiivet pois! Ja keväällä kukkivia sipulikukkia voi tietysti istuttaa kaikkiin väleihin. Ne ehtivät kukkia ennen kuin saniaiset ja kuunliljat tekevät lehdet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotkansiipi vois olla ihan varma nakki, kun se on elossa tuolla takapihallakin. Sipulikukkien laittamiseen mua ei tarvii paljoa houkutella. :)

      Poista
  3. Hei Santra,

    Kiitos kommenteista ja kun ilmoitit että se sanavahvistus oli taas posahtanut päälle =) Hyvähän se on marista toisten tarkistuksista kun ei tarkista että itelläkin on...

    Aurinkoista kevättä. Voi kun tuli Ikävä Rukalle kun katto noita kuvia. Harmi, meillä ei ole enää mökkiä siellä...

    Mukava kylvöhetkiä =) Mulle on käynyt niin että käyn tämän tästä kaupassa ihmettelemässä siemenhyllylä että oisko vielä jotakin mitä puuttuu... Keijunmekon siemeniä ajattelin vielä ostaa ja kokeilla. Mutta aika täyttä alkaa jo olla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä välillä kommentoidessa toisten blogeihin vuosatin melkein tuskanhikeä, kun niitä sanoja on kaksin kappalein ja niistä ei aina saa oikeen selvääkään. Joskus en jaksanut kolmatta kertaa yrittää arvailla. ;D

      Aurinkoista kevättä sinullekin. Kylvöhetket on vielä edessä. Eilen vielä löysin nipun viime vuotisia siemenpusseja, iik. Kyl nyt on mitä kylvää.

      Poista
  4. Kuunlijat tulivat minullekin mieleen, niitä on niin monenlaisiakin. Kotkansiipi on myös kaunis, mutta jos paikka on kuiva se vaatii kastelua. Muuten lehdet kuivuvat. Se on myös kova leviämään.

    Jaloangervoa voisi myös miettiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitäis vaan osata päättää minkälaiset kuuliljat laitan ja mitä muuta sen lisäksi. Toinen on vielä vähän hakusessa.

      Mutta iso KIITOS kaikille kommentoijille!!!

      Poista
  5. ja täällä sitten se puutarhaton neuvonantaja: Multa löytyy yks aika kiva puutarhakirja, jos haluut joskus vilkasta sitä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kiitos, tarttee tsiikailla sitä kirjaa joskus kun nähdään. :)

      Poista
  6. Vuorenkilpi on mitä mainion puutarhani kohdissa, mihin valoa ei tule riittävästi ja missä mikään muu ei viihdy. Mutta ymmärrän huolesi. Toinen yhtä helppo pihassani on kuunlilja, niitähän on monennäköisiä ja suostuvat ottamaan seurakseen esim sipulikukkia alkukevättä kaunistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin voishan nuo vuorenkilvet tosiaan siirtää sinne minne aurinko ei paista, eli takapihalle. ;) Kuuliljan lehdetkin on kauniita, vielä kun niitä on monivärisiäkin.

      Poista
  7. Nooh..Sailalta tuli hyvät ehdotukset, vuorenkilvestä tulee sellanen raasku ennen pitkää ja kun sulla on noin mahtava kukkapenkki, niin istuttaisin siihen kaikkee ihanaa ja PALJON.

    Aurinkoista viikkoa Santralle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllähän noita suunitelmia alkaa pääkopsta tulla ilmoille vaik'ei ollu tarkoitus mitään ihmeitä tänä vuonna laittaakaan. Se vaan on paha kun jotain keksii niin se pitäisi saada toteuttaa HETI eikä hetken päästä. Jää muuten tekemäti.

      Kiitos, mukavaa viikonloppua sinullekin.

      Poista