sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Lazy afternoon

Tai olihan niitä montakin. Matkamme kesti keskiviikosta lauantaihin. Laiskan siitä tekee se että mun piti joka välissä nukkua päikkäreitä. :D


Praha on kiva kaupunki. Siellä on helppo liikkua paikasta toiseen. ostettiin heti lentokentältä kolmen päivän piletti jolla sai matkustaa niin paljon kuin kerkesi, joko metrolla, bussilla tai raitiovaunulla.


Tässä vähän toisenlainen kulkupeli. Komistus?


Prinsessoja vai ballerinoja?


Nähtiin sentään ihan oikeakin prinsessa joka oli saanut prinssin ja puoli valtakuntaa.


 Komistus??


Satuttiin yhtenä iltana putkahtamaan Hybernia nimiseen ravintolaan. Oli tupaten täynnä ja hyvä kun onnistuttiin saamaan pöytä. Käännyttivät sitten  monia pois kun ei mahtunut sisään. Tarjoilijat olivat kiireestä huolimatta ystävällisiä ja heittelivät läppää asiakkaitten kanssa. Valitsin sitten listalta perinteisen tsekkiläisen annoksen ja ei ollut pahakan. Perunasalaatti oli tosi hyvää ja isäntä tuumasi syöneensä reissun parhaan annoksen. Jotain maukasta pataa pottujen kanssa popsi.






 Jotain hulvatonta? Bata kenkäkauppaan menin suurin odotuksin vaan eipä löytynyt sopivan hintaisia, mutta kivahan sitä on ihailla jotain kaunista. Vai?



Niiiiimpäh! Ei kaupunkia ettenkö pongaisi lankakauppaa. ;D Tämä oli kyllä pahaksi onneksi kiinni lauantai kun oli. Matka oli tosi kiva ja haluaisin mennä joskus uudestaan. Vaikea oli valita mitä kuvia tänne pistää joten jos jotakuta jäi kaihertamaan ja haluaisi lisää nähtävää pistäkää viestiä niin koitan bloggailla muitakin näkökulmia. Mukavaa päivää kosteesta kelistä huolimati. Ainakin meillä on ollut sateinen päivä. :D

12 kommenttia:

  1. Täälläkin on tosi kylmää ja jos ei juuri nyt sateista, niin sellaista on ainakin ollut jo 1,5 vuorokautta. Olen kerran käynyt Prahassa ja mukava muisto siitä jäi myös. Tosin olin vähän pettynyt siihen, miten moni baari tai kauppa olikin amerikkalaisen pitämä, Praha amerikkalaistui kai kovaa vauhtia 90-luvulla. No mun siellä käynnistä on jo kohta 15 vuotta, ehkä se on taas tsekkiläistynyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon en osaa sanoo kuink olis muuttunut kun oli ensimmäinen kerta. Keskustan liikkeet on kai aika kansaivälisii, hinnoistakin huomaa. Jos haluaa paikallisempaa väriä kannattaa kai poiketa sivukujille ja kauemmas keskustasta. Ravintola-annoksetkin halpenee kummasti ja ihan yhtä hyvää saa.

      Poista
  2. Tuliko käytyy kahviloissa ja nautittuu makeita kakkuja?? Entäpäs se olut? Ja makkara? Paksu Leidi vois lähtee seuraavan kerran mukaan, kun ei ole käynyt vielä Prahassa sillai kunnolla oikeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytiinhän me kahvillakin ja jonniin verran makiaaki popsittiin, mut ei maggaraa. Nii oluset, en yleensä tykkää oluesta, mut siel se on jotenkin erilaista ja pehmeempää nii kylhän yhen voi sentäs maistella. Tarttee pitää mielessä et vois vastaisuudes saaha naisellisempaakin matkaseuraa. Pistetään noi ukot sitte rautakauppaan kattelemaan varaosii ja ruuvin vääntimii.... ;D Eiksje?

      Poista
    2. Aattelin vaan, ett kyllähän se on pakko edes olutta maistaa, edes vähäsen, kun ollaan oluentekijämaassa...ja sitt ne makkarat on kans hyvii oluen kanssa..ja niit on niin monen sorttisii..(no nyt alko jo vesi herahdella kielelle!)Ja paakkelsit ihanii.. Että kait noi miehetkin sitte tykkäsis näistä siinä rautakauppojen ohessa.. :) Paksu Leidi ei halua matkustaa kesällä!!!! Liian kuuma! Katsomme sitten tulevaisuudessa...

      Poista
  3. Kävin Prahassa v. 2002 ja pidin tosi paljon, siellä sai useassa paikassa ihania vohveleita tai sen tapaisia kermavaahdon ja kaakaojauheen kanssa ja kävimme kuuntelemassa vanhaa kunnon jazzia kellariravintolassa, sattui muuten joulun avaus silloin ja aukiot olivat tosi kauniita jouluvalaistuksissaan ja täynnä pieniä myyntikojuja..kyllä haluaisin joskus toistekin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi. Nyt jäi vohvelit maistelemati ja jazzit kuuntelemati. Jäipähän ens kerrallekin jotain maisteltavaa kuunneltavaa. ;)

      Poista
  4. Teillä on ollut kiva reissu, matkustelu on kivaa, vaikka kotihiiri olenkin. Viihdyn silti hyvin reissussakin, mutta kun ollaan kotona, en liiku talosta ja pihasta juuri minnekään. :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meillä olikin kiva matka. Vaikka kyllä reissussa vähän rähjääntyy ja siksi kotiin on mukava palata. Oma peti, peitto ja tyyny. Niin ettei sitä alvariinsa tahdo liesussa ollakaan. Sil viisiin sopivasti, että arki katkeaa.

      Poista
  5. Mekin ostimme Prahassa lipun, jolla sai matkustaa mielin määrin. Ja kyllä me matkustettiinkin! Tsekkiläinen ruoka on tosi tuhtia, ei ainkaan jää nälkäiseksi jos kaikki pistelee poskeensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhtia murkinaa siellä tosiaan saa. Jos matkalla viipyisi pitempään olisi pelkona se ettei enää mahtuisi omiin vaatteisiinsa. ;)

      Poista
  6. Kävin vuosi sitten Prahassa ja tykkäsin kovasti. Kivoja kuvia olet laittanut tänne, tuo lankakauppakuva on herkullinen. Enemmänkin noita katselisi! :)

    VastaaPoista