perjantai 17. kesäkuuta 2011

Iiriksiiii!!!! osa4

Tässä olisi vielä yksi iiris, joka pihallamme kasvaa. Sitä olen saanut tädiltäni pohjanmaalta. Keltakurjenmiekka on kai oikea nimitys tälle iirikselle. Kasvaa myös luonnonvaraisena ja luulenkin että alunperin tämäkin on tuotu pihaan luonnosta.



Tädillä se kasvaa kallion juurella, jossa on pieni oja, joten paikka on aika-ajoin melko kostea. Siitä syystä kai lehtien koko on moninkertainen verrattuna noihin mitä itselläni kasva. Tosin se iiris kasvoi siinä paikalla jos illoin kun olin lapsi, joten onhan sillä ollut aikaa kasvattaakin itseään rauhassa.



Olen ajatellut vaihtaa tuon paikkaa. Sitä on kyllä takapihallammekin, mutta siellä se ei tietenkään kuki kun on ihan varjon puolella. Eikä tässäkään ole kuin tuo yksi kukkavana. Pitäisi kai antaa sille vettä enemmän josko se siitä tokenisi.

Laitan tähän lainauksen keltakurjenmiekasta kirjasta KUKAT TUTUIKSI (Neil Fletcher):

''Keltakurjenmiekka (Iris pseudacorus) on yleisin kurjenmiekka Euroopassa. Se kasvaa vetisissä oloissa rannoilla, ojissa ja korpisoilla viihtyen sekä varjossa että valossa....... Kurjenmiekkojen tieteellinen nimi Iris tarkoittaa sateenkaarta ja viittaa suvun kukkien monivärisyyteen. Yleisin väri kurjenmiekoilla on kuitenkin sinivioletti. Keltakurjenmiekka on ainoa kirkkaankeltainen kurjenmiekka Euroopassa.

Kasvin juurista saadaan sinimustaa ja kukista keltaista väriä. Kuivatuilla juurilla on joskus parannettu hammassärkyä ja yskää. Sanotaan myöss, että hyvin paahdettuina siemenistä saadaan erinomaista kahvinkorviketta (tämä täytyy pitää mielessä jos kahvin hinta vielä nousee!?). Keltakurjenmiekka on kuitenkin myrkyllinen ja voi aiheuttaa voimakasta ärsytystä. Keltakurjenmiekan sukulainen saksankurjenmiekka (Iris germanica var. florentina) pidetään suuressa arvossa. Sitä kasvaa luonnonvaraisena välimeren alueella, etenkin Italiassa. Keltakurjenmiekan kotahedelmät turpoavat kypsyessään ja muuttuvat painaviksi ja riippuviksi. Lopulta kodat avautuvat vapauttaen siemeniä, jotka jäävät pintaveteen kellumaan. Vesi kuljettaa ja levittää siemeniä kauaskin ympäristöön.''

Päätän katsauksen keltakurjenmiekasta tähän. Tosin saattaapi olla että kuvia iiriksistä on vielä luvassa. Toivottavasti ette kyllästy. ;) Hilpaisaa viikonloppua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Minä en ainakaan kyllästy! Iirikset on ihanii! Olen istuttanut penkkiini pari vuotta sitten kuvassa ihanannäköisiä vaaleanpunaisia iiriksiä. Tänäkään kesänä ne eivät kukkineet. Eivät kyllä tavalliset sinisetkään...Harmi, mutta ehkä sitten ensi kesänä..(toiveikkaana ajattelee hän).

    VastaaPoista
  2. Minäkään en kyllästy, sillä iirikset ovat lemppareitani : )
    Meillä nuo maatiaiset kelta- ja saksankurjenmiekat kukkivat tosi hyvin ja joka vuosi.
    Sen sijaan pitkälle jalostetut lajikkeet (eli ostetut) kukkivat vähän laiskasti. Ja niitä ostin taas pari lisää, hih ; )

    VastaaPoista